14 Mar

Hangö IK

Hangö IK eli Hangon urheiluseura on kasvattanut juuriaan jo vuodesta 1903. Urheiluseuran urheilulajeja ovat muun muassa voimistelu, käsipallo, hiihto, yleisurheilu, nyrkkeily ja tennis. Paras menestys on ollut jalkapallon saralla. Korkeimmillaan miesten joukkue on pelannut SM-sarjassa sekä lukuisia kausia 1-divisioonassa. Myös käsipallon puolella miesten sarja on pelannut useamman kauden SM-sarjassa ja nousi sinne takaisin hiljattain viime vuonna 2017. Nykyään Hangö IK panostaa laajasti junioritoiminnan kehittämiseen.

Junioritoiminta

On hienoa huomata, miten vuosien varrella junioritoiminta on kehittynyt ja yhä useammat nuoret ovat kiinnostuneet kilpaurheilusta. Lasten ja varsinkin joiden nuorten aikuisten omistautuminen urheilulle on kerta kaikkiaan ihailtavaa ja on mahtavaa nähdä kuinka juniorit haluavat käyttää lukuisia tunteja viikossa harjoitteluun. Kaiken takana ovat tietenkin tämän mahdollistavat ja kannustavat vanhemmat. Koitammekin ylläpitää hyvää henkeä urheiluseuramme kesken muun muassa talkoiden parissa ja näin kerrytämme juniorikassaamme rahaa.

Urheilu yhdistää

Mieleenpainuvinta tässä seurassa minulle on se, kuinka olen edelleen ystävä useammankin pelikaverini kanssa. Minä aikoinani pelasin Hangö IK miesten jalkapallojoukkueessa aktiivisesti ja osa sen aikaisista joukkuetovereista kulkevat matkassa edelleen. Jotkut valmentajan roolissa, jotkut taas isän tai jopa ukin roolissa pelikentän laidalla kannustamassa nuorisoa. Myös meidän miesten edustusjoukkueemme kannustaa ja motivoi nuoria pelaajiamme jatkamaan ja kehittymään lajissa. Nuorten poikien ja tyttöjen ilmeet ovat vertaansa vailla, kun positiivista kommenttia tulee ammattipelaajalta.

Hyvä henki on erityisen tärkeää pitää yllä seuran ja eri urheilulajien kesken. Kaiken ydintarkoitus on kuitenkin se, että urheilu on hauskaa ja mielekästä puuhaa kaikille. Luonnollisesti kaikki päivät ei ole niitä parhaita, jolloin kroppa yltää uusiin ulottuvuuksiin tai kun jalkapallo lentää kaaressa kohtia maalia. Tarkoituksena onkin se, että ne huonommatkin päivät voitaisiin kääntää hyviksi tukemalla ja kannustamalla muita sekä pitämällä yllä positiivista ilmapiiriä.

Henkilökohtainen osaamiseni

Nykyään pelailen meidän niin sanotussa amatööri joukkueessa ja harjoittelemme miesten kesken muutaman kerran viikossa. Minulle on erityisen tärkeää pitää omaa hyvää kuntoa yllä ja siksi urheilenkin kohtuullisen paljon ja pidän itseni aktiivisena. Eihän se jalka enää liiku yhtä vikkelästi kuin vanhoina hyvinä aikoina mutta nautin pelaamisesta todella paljon. Näin vanhetessa on osannut jättää sen välillä epätoivoisenkin suorittamisen taka-alalle ja sitä nauttii vain hetkestä ja urheilun tuomasta adrenaliinista.

Hangö IK tulevaisuuden suunnitelmat

Kuten jo mainitsinkin aiemmin, niin panostamme paljon junioritoimintaan ja toivotamme kaikki uudet nuoret ja miksei iäkkäämmätkin ihmiset urheiluseuraamme. Miesten edustusjoukkueemme niin jalkapallossa, kuin käsipallossakin harjoittelevat ahkerasti ja joka vuosi tavoitteena on olla SM-sarjassa. Valmentajamme ovat kova tasoisia ammattilaisia ja näin ollen urheilijamme saavat parhaan mahdolliset ohjeistuksen ja valmennuksen eri lajeissa. Joka vuosi urheiluseurastamme nousee uusia tähtiä, jotka harjoittelevat ahkerasti ja päättäväisesti omia tavoitteitaan kohti ja pääsevät varmasti pitkälle urheilun parissa.