16 Jun

Jokapäiväinen elämä Helsingissä

Asuminen Helsingissä on samalla ihanaa ja kiireistä. Helsingin yksi parhaista puolista on ehdottomasti se, että jatkuvasti on jotakin tapahtumaa ja ympärillä paljon ihmisiä, jotka nauttivat samanlaisesta kaupunkikulttuurista kuin itsekin. Vaikka joskus tuntuukin siltä, että haluaa paeta kaupungin hälinää ja vaikkapa matkustaa maaseudun rauhaan ja hiljaisuuteen, on silti aina mukavaa katsella vilkkaita katuja, eloisia ravintoloita ja kahviloita ja kaikkea sitä mitä ainoastaan Helsingin kaltainen kaupunki voi tarjota.

Hyvää ruokaa mahan täydeltä

Helsingissä voi aina käydä syömässä ravintoloissa lähes kellon ympäri. Vanhana urheilijana ruokavalion merkitys on todella suuri, ja jos ei kaipaa roskaruokaa tai raskasta liharuokaa, Helsingistä löytyy myös paljon maukkaita salaatti- ja kasvispainotteisia ravintoloita, joista saa herkullisia keittoja ja muuta kevyttä suuhunpantavaa. Lisäksi Helsingistä löytyy ravintoloita, joista saa perinteisempää suomalaista ruokaa, joka takuulla nostaa veden kielelle. Jos mielesi tekee itämaista, aasialaista tai muuta etnistä ruokaa, valinnanvaraa löytyy runsaasti.

Rakastan Helsingin historiaa

Helsingillä on pitkä historia, jota pidän suuressa arvossa. Kaupungin perusti Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa 1500- luvulla ja kaupunki on kasvanut vähitellen suuremmaksi ja suuremmaksi. Helsingillä on aina ollut tiiviit suhteet myös meren toisella puolella sijaitsevan Tallinnan kaupungin kanssa ja aikoinaan Helsingin tarkoituksena olikin kilpailla Viron pääkaupungin kanssa niin kaupankäynnissä kuin merenkulussakin. Venäjän vallan aikana 1800-luvun alussa Helsingistä tuli Turun sijaan Suomen pääkaupunki ja myös yliopisto siirrettiin Helsinkiin.

Kun Suomi sai itsenäisyytensä 1917, Helsingistä tuli itsenäisen valtion pääkaupunki ja näin ollen sen kehitys Suomen kaupunkikulttuurin ja kansainvälisyyden kehtona sai jatkua. Helsinki on laajentunut alueellisesti valtavan paljon ja koko Uusimaa on laajentunut käsittämään suuren alueen. Kuntaliitosten yhteydessä Helsingin maalaiskunnan puolen alueet on pitkälti liitetty Helsingin yhteyteen. Pääkaupunkiseutu on Suomen vilkkaimpia, mutta myös ehdottomasti kalleimpia paikkoja asua ja välillä asunnoista tuntuukin olevan pulaa.

Päivät täynnä tekemistä

Vanhana aktiiviurheilijana urheilu on edelleen suuri osa elämääni ja blogiini kirjoitankin aktiivisesti tietoa Helsingistä, perheestäni, harrastuksistani ja kaikesta muusta mukavasta joka elämääni koskettaa. Olen ollut osa Hangö Idrottsklubbia niin kauan kuin muistan ja olen onnekas saadessani viettää aikaani lempiasioideni parissa vielä tälläkin iällä. Myös rakas perheeni on aktiivisesti mukana urheilullisissa harrastuksissa ja ajan viettäminen yhdessä heidän kanssaan kuuluukin kaikista tärkeimpiin asioihin elämässäni.

Helsingissä on monia hyviä puolia, mutta jos täytyisi listata muutama paras puoli, voisin ehdottomasti nostaa esille kaupungin eloisan sykkeen vuoden ympäri. Täällä tapaa aina mielenkiintoisia ihmisiä ja kaupungissa on paljon nähtävää olit sitten turisti tai aivan syntyperäinen helsinkiläinen. Kaiken lisäksi Helsingissä järjestetään jatkuvasti erilaisia jännittäviä tapahtumia. Helsingissä parasta on myös monimuotoisuus ja kansainvälisyys niin ihmisten, ravintoloiden ja kulttuureiden suhteen. Helsingin kauniilla kaduilla näkee joka päivä jotakin uutta ja ihmeellistä.